9.12.2015

Joulu tulla jolkottaa

Paljon taas pitäisi ehtiä ennen kuin kalenteriin kilahtaa 24. päivä. Lupauduin tekemään vanhemmilleni tänäkin jouluna bataattilaatikon ja saaristolaisleivän, samalla kun teen niitä omaan joulupöytäämme.
Piparien ensimmäinen erä tehtiin kaksi viikkoa sitten ja syötiin siltä istumalta. Olen nyt muutamana iltana saanut kuulla puuttuvista pipareista kommenttia. Uhkasi mies jo ostaa kaupasta jollei ala kohta kuulua. Taidankin tältä istumalta tehdä sen taikinan. Päästään huomenna Niilon kanssa sitten taas piparipuuhiin :) Viimeksi Niilo keskittyi lähinnä taikinan syömiseen. Yhden hattivatti piparin ehdin pelastaa pellille paistettavaksi ja siitähän sota syttyi. Mennä nyt paistamaan toisen hienot tuotokset. On se omatekoinen taikina tosin niin hyvää, että menee sitä omaankin suuhun pikku biittejä leipomisen lomassa ;)
Teen taikinan aina mummoni ohjeella. Äidin kanssa tuli puhetta Niilon taikinahimosta, ja äiti sanoi, että hekin söivät pienenä taikinaa salaa jääkaapista ja silottivat pinnan, ettei mummo olisi huomannut :D Ymmärrän hyvin.

Miia
 


8.12.2015

DIY / Pakettikortit

Paketointi on ihanaa puuhaa. Tykkään, että jo paketoinnista näkyy nähty vaiva. Tosin eihän paketoinnissa mitään vaivaa ole, hauskaa tuusailuahan tuo. Taustalle joululauluja ja mukiin glögiä :)
Viime jouluna valloillaan oli kastehelmikoristelu, johon matti myöhäisenä heräsin vasta tänä jouluna. Samalla kun tekee kuuseen parit koristeet, tulee helposti myös näyttävät pakettikortit.
Läjään kuvanmukaisia pakettikortteja tarvitset:
paketin askartelumassaa (itsestään kuivuvaa)
Kastehelmi kulhon
aakkosleimasimet
pillin
kaulimen
lasin tai pyöreän muotin
tilkan vettä
 
Kaulitse taikinasta muutaman millin paksuinen levy. Pyöräytä kulhoa taikinan päällä - älä kuitenkaan paina liian syvään, tulee muutoin reikiä. Paina lasilla tai muotilla haluamastasi kohdasta. Taikina jää aika kivasti ainakin lasiin, napauttamalla lasia irtoaa kyllä siististi. Tee pillillä ripustusreikä ja paina leimasimilla nimi. Tasoittele reunat vedessä kostutetulla sormella. Käyttämäni askartelumassa oli itsestään kuivuvaa, mutta jos sen jättää pöydälle kuivumaan, se tuppaa käpristymään reunoista. Jos se ei haittaa, jätä pöydälle. Nopeutin kuivumista kiertoilmauunissa, 50 asteessa, luukku raollaan kosteuden poistumiseksi. Käpristymisen estämiseksi kääntelin pyörylöitä välillä. Simppeliä. Kannattaa kokeilla :)
Kastehelmikoristelun äiti on varmaankin ideanikkari Kaisa, jolla on ideoita joka lähtöön! Tsekkaa Kaisan blogi NO HOME WITHOUT YOU, ellei ole entuudestaan tuttu :)
 
 
Askartelun iloa!
 
Miia
 

 


6.12.2015

Harjun kupeessa - Harjun Paperi

Kuljin kolme vuotta (siis vuosina 2005-08) kouluun bussilla yliopistonkatua ja usein mietin, miten voi joku korttikauppa pysyä pystyssä tänä päivänä. Myydäänkö siellä pelkkiä kortteja? Kuka sellaisista ostaa? Samoja kortteja myydään varmaan päivittäistavarakaupoissakin. Kuinka väärässä olinkaan!
Kysehän on tietysti jo yli 60 vuotta paikallaan olleesta Harjun Paperista. Viime kesänä liityin seuraamaan Harjun Paperia instagramissa ja tajusin, että valikoimat ovat todella laajat - ja paljon muutakin kuin pelkkiä kortteja. Hyllykaupalla kortteja, julisteita, washiteippejä, lahjapapereita, pillejä, kertakäyttöastioita, koristeita, vihkoja, kalentereita, bannereita.. Valikoima on niin laaja, että suosittelen jokaisen tsekkaamaan sen ihan itse. Mutta varoituksen sana - varaa aikaa käyntiin. Turha yrittää tehdä haen vain äkkiä joulukortit -pyrähdys. Ei onnistu, testasin tänään. Kyllä, olivat avoinna myös itsenäisyyspäivänä :) Lähdin tänään ajelemaan pelkkien joulukorttien takia sinne. Eipä tarvinnut pettyä, löysin ihania kortteja (ja vähän teippiä, pakettikortteja, julisteen...)
Harjun Paperista löytyy kaikkea ihanaa myös lastenhuoneen sisustukseen. Parit julisteet täytyy kyllä käydä vielä kotiuttamassa, niin jäi kaivelemaan kotimatkalla :)
Voin lämpimästi suositella. Ties vaikka löytäisit sen jonkin pienen jutun, joka pukinkontista vielä uupui ;) Nyt lähden kaivelemaan arkistoistani pari kehystä ostamilleni korteille, jotka ovat matkalla lastenhuoneeseen :)
 
Miia