21.11.2014

"Uutta" sänkyä lapselle

Mainitsinkin aiemmin, että haimme Maijalta vanhan päästävedettävän lastensängyn Niilolle. Ajatus oli, että jos kunto antaa myöden, sänky saa jäädä puunväriseksi. Kunto ei kuitenkaan aivan antanut myöden, toisessa päädyssä ja jaloissa oli jotain punertavaa tahran tynkää, jota en maalipesuhinkkauksellani ja hiomisellani kuitenkaan saanut pois. Joten maalia kylkeen.
Hieman näytin hiomapaperia sinne tänne, sängyssä ei juuri ollut lakkaa tai muutakaan hiottavaa (JES!) Sudin sängyn suurpiirteisesti Tikkurilan Helmi pohjamaalilla. Pohjamaalin pitäisi olla uudelleen maalattavissa kalustemaalilla 5 h kuluttua, joten illalla pääsen jo lopullisen sävyn kimppuun!
Pintaan tulee himmeä Helmi kalustemaali. Sävyksi valikoitui pikaisen tarkastelun jälkeen Tikkurilan värikartasta F496 Lokki. Vaalea, aavistuksen siniharmaaseen taittava sävy. 
Vedettynä sänky ei kuitenkaan ole kuin noin 60x120, normaalin pinniksen kokoinen. Mutta Niilo mahtuu siihen varmasti vielä hyvän tovin, sitten sen voikin jo pedata vaaleanpunaiseksi ;) Niilo jatkaisi uniaan pinniksessä vielä vaikka kuinka kauan, mutta sitä tarvitaan kohtapuoliin jo seuraavalle. Parasta aloittaa harjoittelut laidattomassa sängyssä heti kun vain saadaan siihen patja!

Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti