29.5.2014

Jos avautuminen ei kiinnosta, jätä välistä

Marmatan taas, mutta ainakin varoitin. Tosin jos haluat tuntea, että itselläsi on homma hanskassa, lue ihmeessä.

Nyt eniten ituttaa sähkölaskut, joita tuntuu tulevan sieltä täältä kokoajan, toisesta firmasta laskutetaan siirtoa ja toisesta itse sähköä. Ja se, että siirto on kalliimpaa kuin itse sähkö?!!?!? Eikä kyse ole pikku laskuista, vaan hipovat yhdessä tonnia. Kyllä arjen pyörittäminen on kallista. Ja koska olen suutuspäissäni hyvä syyttämään muita, syytän täten lumetonta talvea. Sietäsit hävetä. Uskallakin tulla näille kulmille uudestaan.

Hyvänä kakkosena tulee ukkosen lojauttama mikälie netin päätelaite/modeemi, jonka Sonera kyllä kävi rivakasti vaihtamassa uuteen (pointsit nopeudesta heille), kertomatta kuitenkaan kustannuksia ja niiden maksajaa. Eli sieltäkin pelonsekaisin tuntein odotan laskua... Sain tuskaltani kuitenkin tehtyä vahinkoilmoituksen, ja nyt odotankin, kuinka vakuutusyhtiön päässä tähän reagoidaan.

Kolmantena särkynyt puhelimen näyttö, mutta tästä en nyt voi oikein syyttää kuin itseäni. Note to self: älä edes yritä heittää koiraa puhelimella, vaikka se kuinka ituttaa katoamistempuillaan ja hyvällä yrityksellä tunkeutua naapurin taloon. Erittäin suurella todennäköisyydellä heität reilusti ohi  ja osut koiran sijaan pieneen kiveen nurmikolla (mitä sekin siinä tekee!)  ja kas noin - näyttö säröilee kauniisti (sentään sirut ei jää vielä poskeen kiinni). Ja tapahtuneesta johtuen itutuskäyrä vain nousee. Enkä nyt tiedä viitsiikö tästä tehdä selontekoa vakuutusyhtiöön..
Jos nyt jotain positiivista hakemalla hakee, niin puhelin oli kyllä surkea, tai on sitä siis edelleen, mutta vielä se toimii.. Samsungissa on siis mielestäni surkea kamera. Harmittaa kun pitikin hajottaa siitä iPhonesta näyttö (pariinkin kertaan), enkä nuukuuksissani ostanut samanlaista tilalle. Voisitteko - hoi siellä ompputehtaalla ja sumisangilla - tehdä näytöt jostain joustavasta materiaalista, lasi ei oikein toimi täällä.

Neljäntenä (aamulla postin tultua ihan ykkösenä!) jurppii perintälasku - kyllä, luit oikein, joka tosin on aiheeton, mutta silti! Palautin tuotteen palautusoikeuden rajoissa ja otin yhteyttä kauppiaasen saatuani palauttamastani tuotteesta muistutuslaskun. Kauppias vastasi, että asia on kunnossa, enkä sitten lähtenyt itse soittamaan laskuttajalle. Nyt kun sain perintälaskun vaikka asian piti olla jo kunnossa, ei meinaa pieni ihminen taas ymmärtää. Kuka nyt ei ymmärtänyt ja mitä!??!  Vieläpä se, etten saa tuollaista hoidettua heti samana päivänä pois, koska on juhlapyhä, saa kuristavan tunteen kurkkuun koko päiväksi. Jos meinaatte periä multa rahat siitä mekosta, niin saisinko sen rievun sitten takaisin, joka on myyty jo jollekin toiselle..
Tästä lähin kartan verkkokauppoja kuin ruttoa (paitsi ettei täällä perähikiällä oikein ole vaihtoehtoja..)

Jospa nyt edes Kela olisi armollinen ja laittaisi kotihoitotuet vähän takautuvasti tulemaan, mahdollisimman nopealla käsittelyajalla, niin selvittäisiin taas tästäkin kurjuudesta.

Yhteenvetona sanottakoon, että kaikki mihin liittyy raha, näyttäisi nyt nostattavan verenpainetta ja harventavan hiuksia.

Onko Elämä sun pakko kusta mun muroihin just nyt, kun kaapissa on muutenkin vähän syötävää?

Parempaan huomiseen,

Miia

2 kommenttia:

  1. Johan on huonoa tuuria :( miten noin isoja laskuja saa aikaiseksi? Luulin että siirtomaksu on aina sama, vaikka eri puljusta muuten tulisi sähkö.. Puhelimista viitsi edes sanoa, pakollisia pahoja. Koita pitää v-käyrä alhaalla. Hyvä blogi. Terv. Satunnainen lukija

    VastaaPoista
  2. Kyllä mekin täällä ihmeteltiin, että ollaanko huudatettu koneita yötä päivää kun laskut hipoo pilviä. Talvikuukausilta vaan näyttää tulevan (asuttu siis vasta reilu vuosi omakotitalossa, joten ymmärrys sähkönkulutuksesta vielä vähän hukassa) aina huomattavasti isompi lasku, kun taas kesällä kk-lasku on kympeissä! Mutta kyllähän tuollaiset tonnin paperilaput pistää kenen tahansa talouden hetkeksi kuralle.
    Ja kiitos, kannustus piristää aina :)

    VastaaPoista