19.2.2014

Päivittäisistä kauneudenhoitorutiineista

Miksi olenkaan koskaan ikinä jättänyt meikit naamaan mennessäni nukkumaan. Vaikka sitä olisi kuinka väsynyt tahansa, tai kuinka humalassa tahansa (jota ei enää juuri tapahdu..), tai mitä tekosyitä sitä nyt onkaan, ei siihen kasvojenpesuun oikeasti tuhlaannu paljon kallista aikaamme. Aamulla peilistä tuijottaa huomattavasti freesimpi aamunaama, kun vähän illalla roiskii vettä ja putsaria kasvoille.
Kävin pitkästä aikaa kunnolla kosmetiikkaostoksilla ja pistin sen puolen ruotuun. Jonkin aikaa käytin Dermosilin jotain perus kasvojen puhdistussaippuaa joka ei alkuunkaan sopinut iholleni, kuivatti ihan julmetusti. Nyt putsarina paikkaansa puolustaa Clinique Liquid Facial Soap Extra-mild, herkälle ja kuivalle iholle. Aamuin illoin käytettynä putsaa kasvoistani unihiekat ja vähät meikit, jättäen ihon raikkaaksi ilman minkäänlaista kiristyksen tunnetta. Näitä pitäisi tosin olla kaksin kappalein, sillä illalla kun suihkussa pitäisi pestä kasvot, huomaa että puteli onkin vessassa - ja toisin päin.
Vuosien aikana olen kokeillut yhtä sun toista kasvovoidetta, löytämättä kuitenkaan sitä oikeaa. Talvisin poskipäistä herkästi ärsyyntyvä, mutta T-alueelta rasvaisuuteen taipuvainen ihoni ei ole helpoin ihotyyppi hoitaa. Vielä ei ole eteen tullut tapausta, jolla hoitaisi molemmat, rasvaisuuden ja herkkyyden.
Aiemmin olin kuvitellut ihotyyppini olevan ennemminkin herkkä kuin rasvoittuva, mutta nyt ostin kosmetologin ehdotuksesta rasvoittuvalle sekaiholle tarkoitetun päivävoiteen. Kyseessä on Clinique Superdefense SPF 20 Daily Defense Moisturizer. Yhdestä purkista kosteutus, antioksidantit ja aurinkosuoja. Voide on kevyttä ja nopeasti imeytyvää, ei kirvele kuivuneissakaan "länteissä" mikä on ollut todella monissa voiteissa ongelmana. Varsin miellyttävää käyttää. Iso plussa aurinkosuojasta. Talvisin en muutoin käyttäisi lainkaan aurinkosuojaa, kesälläkin muistan suojata ihoni vain jos menen makaamaan aurinkoon auringonotto mielessä. Vaikutukset varmaan näkyvät iholla tuonnempana elämässä... Parin viikon käytön jälkeen ihoni on pehmeä ja ravitun näköinen, rasvaisuuskin pysyy hallinnassa. Kaikinpuolin kauniimpi iho. Olisiko tästä nyt luottovoiteeksi? Mutta pelkästään tällä voiteella en herkkine poskipäineni pärjää.
Sain testiin myös pienen purkillisen Clinique Redness Solutions Daily Relief Cream voidetta, joka riitti pari viikkoa(!) päivittäisessä käytössä. Voide rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja hillitsee punoitusta. Tätä olen levittänyt vain poskipäille niiden ollessa ärtyneet tai illalla kasvopesun jälkeen yövoiteen roolia toimittamaan. Apu on ollut välitön. Harkitsen vakaasti voiteen ostamista Superdefense -voiteeni rinnalle.
En omista varsinaisesti mitään yövoidetta (vielä). Tähän asti olen yöksi levittänyt Lumene Sensitive Touch 5min SOS Creamia, rauhoittavaa tehovoidetta. Nyt sekin puteli alkaa vedellä viimeisiä. Täytyy varmaan alkaa perehtyä paremmin noiden yövoiteiden ihmeelliseen maailmaan, alkaa tätä ikääkin jo olla ;)

Hyvät keskiviikot kaikille! :)

-M-

12.2.2014

Don't wish for it. Work for it.

Nyt kun imetys on jo taakse jäänyttä elämää, ja kroppa imetty suht kuiviin turhista rasvavarastoista on aika aloittaa kunnon salitreeni ja muodokkaamman kropan esille kaivelu. Yllätyin erittäin positiivisesti siitä kuinka hyvin kroppani otti raskauden. Vaikkakin odotus keräsi kehooni reilut 20 kg ylimääräistä, karisivat kaikki noin neljässä kuukaudessa ja yhdeksän kuukauden imetyksen jälkeen vaaka näytti aika hurjia lukemia, 49,7kg. Ja se on aivan liian vähän. En halua olla laiha. Haluan ja aion olla timmi ja lihaksikas.
Aloitin salilla käymisen jokin aika sitten uudestaan, mutta ilman saliohjelmaa ja ruokavalion uudistusta touhu tuntui hieman turhalta. Menin ihan fiilispohjalta ja pääasiassa tein laitteilla omalla mukavuusalueellani.
Huutelin facebookissa tehokkaiden saliohjelmien perään ja eräs vanha kaveri tarttui huuteluuni :) Nyt minulla on ohjelma, jolla pääsen ainakin alkuun. Ja toivottavasti saadaan myös tuloksia.
Ohjelman myötä salille pitäisi kipaista viidesti viikossa. Lähtemisen en usko olevan ongelma, on ihanaa päästä kotoa pois edes tunniksi.. ;)
Ruokavalio se taas onkin toinen juttu. Täytyy selailla paljon fitnessblogeja ja ruokavinkkejä, jotta saa jauhelihan ja broilerin muunnettua päivä toisensa jälkeen herkuksi :) Annokset tuntuvat äkkiseltään taas valtavavilta (tai niitähän ne ovatkin), etenkin kun ruokailu on nyt useamman kuukauden ollut sitä sun tätä. Eilen loppui herkuttelu, sen viimeisenkin karkkipussin olisi voinut jättää syömättä, mutta se oli symbolinen karkkipussi minulle. Tästä eteenpäin mietin kahdesti ennen kuin mätän sokeripommeja kroppaani.
J näytti eilen yhden videon, joka kyllä motivoi aika roimasti! ;) Tästä tavoitetta. Kuvaa lähtötilanteestani tulossa.. Lihaskasvu alkakoon!

Lihaksikkaamman kropan puolesta!

-M-

7.2.2014

Talkoot kahden kesken

Urakka ei kyllä nopeudu tämän apulaisen ansiosta, mutta nautin pensselin heiluttelusta ihan himpun verran enemmän kuin ilman apua. 
Kuistin maalaamiseen meneekin taas kauemmin kuin kuvittelin. Luulin saavani homman valmiiksi parissa päivässä, mutta mitä vielä. Illat isäntä juoksee salilla, sählyssä tai väkertää autotallin kimpussa, eikä pikkumiestä tietenkään silloin nukuta, vaan äidin on oltava viihdyttäjänä. Päivisin olen yrittänyt Niilon päiväunien aikaan maalata, mutta nekään kun eivät kestä montaa tuntia, ei etenemä ole päätä huimaava. Ja ei, päivisin en nauti tämän talkoolaisen seurasta, ihan nyt vain näin perjantain kunniaksi :)

-M-

3.2.2014

Cloud7 for dogs & dog lovers

Cozy
Sleepy Deluxe

Mielettömän kauniita koiranpetejä! Todellakin, todellakin, todellakin.. 
Olisikohan sulaa hulluutta tilata pojille moinen luksuspeti olohuoneeseen? Kerrankin petejä jotka sopivat myös sisustukseen. Hintavia tosin ovat, mutta niin kauniita :) 

-M-

Pics Cloud7

2.2.2014

Hymyhuulilla maalikaupoille!

Pääsen vihdoin eroon meidän karmeasta vaaleansinisestä kuistista! Sen maalin kanssa kävi aikoinaan (reilu vuosi sitten) kämmi, jota sattuu harmaiden kanssa kuulemma useasti, paneeliseinistä piti tulla vaaleanharmaat mutta taittuikin erittäin ikävästi siniseen. Lopputuloksen arvasi jo ensimmäistä paneelia maalatessa ja virhe olisi ollut korjattavissa heti, mutta koska luonto ei antanut periksi myöntää sävyn olevan suoraan pikkupoikien huoneen värikartasta, maalasin kaikki siniseksi ja kiukuttelin jälkeenpäin. Nyt kun vuoden päivät ovat täyttyneet eikä jokapäiväinen kyrsiminen lakkaa, otin värikartan kauniiseen käteen ja valitsin uuden sävyn.
Palataan kuistiin ja sen uuteen väritykseen tuotapikaa!

-M-