Joulusiivot on aloitettu. Ajattelin ottaa kerrankin varman päälle ja aloittaa ajoissa. Ettei jäisi aatonaattoon joka nurkka... Eilen sai kyytiä sauna, kylpyhuone ja uuni, tänään taikinoin piparitaikinan jääkaappiin odottamaan huomista. Aamusta heti taikinan kimppuun :)
Tahtoo päivisin kaikki aika mennä siihen, että yritän pysyä pojan perässä, laittaa ovia kiinni, nostella tavaroita korkeammalle, ehtiä viime tipassa nappaamaan kainaloista kun pienet jalat lähtevät alta. Päivisin en toisin sanoen saa tehtyä yhtikäs mitään. En edes päiväuniaikaan, koska nukun silloin aina itsekin. Hyvällä tuurilla saan pyykit pestyä ja astianpesukoneen täytettyä, toisinaan en niitäkään. Ja silti, vaikka kuinka yritän olla kaappaamassa ennen kuin kolahtaa, aina lähistöllä ja läsnä, meillä on taas silmä mustana. Koin ehkä lievää huonoa äitiyttä tämän episodin jälkeen, mutta kun ynnäilin tunteja jotka vietän pojan kanssa kaksin, ja ne tunnit jolloin isinkin valvova silmäpari on paikalla, lopputulema oli se, että minun kanssani ne haaverit todennäköisesti sattuvat jos ovat sattuakseen. Toivon niin, että tuon pienen miehen päähän kasvaisi äkkiä älli jotta näiltä kuhmuilta, mustilta silmäkulmilta ja palovammoilta säästyttäisiin jatkossa. Tosin taitaa olla toiveajattelua. Mutta kun hinku liikkeelle on niin kova, minkäs teet. Onneksi neuvolatätimme sattui tulemaan terveyskeskuksen käytävällä vastaan. Kerroin mitä oli käynyt enkä välttynyt kyyneliltäkään vaikka kuinka yritin olla vahva. Jenni kuitenkin lohdutti minua sillä, että kaikille sattuu, ja on niin lapsen temperamentista kiinni, kuinka aikaisin lapsi lähtee liikkeelle. Toiset hyvinkin aikaisessa vaiheessa eikä niitä sitten pidättele enää mikään (tai kukaan), toiset taas saattavat kölliä lattialla tyytyväisinä vielä kahdeksan kuukauden iässäkin vailla minkäänlaista mielenkiintoa lähteä liikkeelle. No, meillä selvästikin kuulutaan tähän ensin mainittuun sakkiin.. Syöttötuoliinkin on hankittava pikapuoliin turvavaljaat ja sitterin sai jo pestä pois, karkasi siitäkin, kepulainen. Kyllä ne ensimmäiset kuusi kuukautta vauvan kanssa olivat helppoja. Kun laittoi vauvan sitteriin tai leikkimatolle, tiesi, että sen löytää siitä vielä kun tulee vessasta. Nykyään - juu ei.
Nyt kun sain vähän avautua, voinkin levollisin mielin kelmuttaa piparitaikinan ja painua itsekin nukkumaan, keräämään jaksamisen palikat kasaan, että selvitään taas huomisesta - toivottavasti kolhuitta. Haastetta lisää Niilon löytänyt flunssan perkele. Onneksi isillä on enää kolme aamua ja sitten monen viikon loma :)
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti